Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni akvaarion minikoossa, ja vihdoin sain tartuttua toimeen. Itse akvaarion tein cd-levyn kotelosta, vaikka olin hankkinut sitä varten oikeaa lasiakin. Se lasi vaan seisoo nurkassa yhä kokonaisena, mutta tuo muovikotelo muotoutui kala-altaaksi ihan omin avuinkin. 886221.jpg

Kaloja muotoilin fimosta (esim. nuo oranssit) ja kaksin kerron taitetusta foliosta, jonka sisään on liimattu pikkuinen fimopallukka. Väriä foliokalat saivat permanent-tussista. Mittakaava tietenkin unohtui kuvista, mutta tuon leikkuualustan ruuduthan on 1 x 1 cm, joten kalat siis ovat melkoisen pieniä. 

Meillä ei ole oikeasti akvaariota, joten en tiedä kaloista käytännöllisesti katsoen yhtään mitään. Se, miten eri lajit tulevat toimeen keskenään, on minulle ihan täyttä hepreaa. Minun akvaariossani elelevät sulassa sovussa niin lehtikalat, monni kuin taistelukalakin. Lisäksi täytteeksi on tungettu erinäinen määrä vaikeasti määriteltäviä värikkäitä pikkukaloja.  

933070.jpg

Kasvit ovat jostain muovikukista riivittyjä osia, jotka kylläkin tuppasivat sulamaan kun kaadoin akvaarioon sulaa geelikynttilämassaa. Silkkikasveista leikellyt lehdet sen sijaan kestivät kuuman geelin mainiosti.

933069.jpg

Akvaarion täyttö on alkanut. Ensimmäiset kalatkin on jo päässeet tutustumaan uuteen elinympäristöönsä.

933072.jpg

Täyttö jatkuu. Vaikka kuinka varovasti yritin geeliä lisätä, alkoi veteen muodostua tosi paljon kuplia.

933073.jpg

Akvaario täynnä "vettä" ja myös kuplia. Kyselin tietoja ihanitsestä SonjaSelenalta, joka oli sitä mieltä, että kuplat kyllä häviäisivät itsestään. Toivottavasti näin tosiaankin tapahtuu, sillä ainakin nyt kuplia on niin paljon, ettei läpi näe.

933076.jpg

933077.jpg