Viherkasviasioissa minä olen enemmän näitä kaktus- ja anopinhammasihmisiä, eli mulla menestyvät sellaiset kasvit jotka selviävät kolme vuotta kastelematta (sanoi ystäväni muinoin tutkiessaan ikkunalautaani). En muista koskaan tappaneeni yhtään kasvia liikakasteluun.

Yksi poikkeus kuitenkin on näiden karuihin oloihin kouliintuneiden vanhojenpoikien joukossa, nimittäin amatsoninlilja. Sain siskoltani joskus vuonna käpy ja kivi pienen amatsoninliljan sipulin kera parin pienen lehden, ja nyt hortensia on niin suuri ettei millään meinaa mahtua sille varatulle paikalle. Jotain yhteistä sillä on noiden muiden kasvikavereiden kanssa, sillä se ei pidä hoidosta. Parhaiten se menestyy, jos sitä ei ole huomaavinaankaan ja antaa sen rauhassa pölyyntyä nurkassa. Jos joku joskus erehtyy kehumaan sitä, niin heti seuraavalla viikolla se tappaa kostoksi ainakin kymmenen suurta lehteä.

Koska nukkiksen kaikissa henkilöissä on jonkin verran minua itseäni, niin täytyihän nukkeäidillekin tehdä oma amatsoni. Onneksi miniversio on vähemmän herkkätunteinen, eikä ole moksiskaan pienistä mullanvaihdoista tai pölyjen pyyhkimisistä.

Kuvassa oikea amatsoninlilja ja ruukun vieressä nukkisäiti oman silmäteränsä kanssa. Molemmat kasvit ovat upeassa kukassa ja tuoksu on huumaava etenkin iltaisin.

Nukkeäiti ihailee upeaa kasvikaunokaistaan. Aikanaan se tulee saamaan arvoisensa paikan nukketalosta.

Miniamatsoni on tehty maalarinteippitekniikalla. Kukat on napsuteltu paksusta paperista daisy-lävistimellä, nuput ovat fimoa. Kasvi on istutettu luonnollisesti kahvimultaan, sillä sehän taitaa olla suosituin ja parhaimmaksi todettu kasvualusta minikukille.

Tulitikku unohtui kuvista, mutta tässä näkyy sentään sormet mittakaavana.

Kukat lähikuvassa. Ensin oikeat (tuntisittepa tuoksun)...

...ja sitten minit. Miniversion kukat ovat huomattavasti kestävämmät, mutta tuoksuvat korkeintaan akryylimaalille.