|
|
|||
|
05.07.2008 - 22:05
Nukkisrouva sai vihdoin aikaiseksi istuttaa kerhossa tekemäni anopinkielet ja saniaisen uusiin ruukkuihin. Samalla hän vaihtoi mullat muutamalle muullekin kasville.
Tuoreen mullan tuoksu houkutteli perheen koirankin tulemaan paikalle tarkistamaan tilanteen.
Nämä keltareunaiset anopinkielet tein siis viime kerralla nukkekotikerhossa, ne on tehty maalarinteippitekniikalla ja maalattu akryyliväreillä.
Samalla tekniikalla tein kotona tämän vihreän anopinkielen...
...ja tämän pienemmän anopinhampaan. Huomaan muuten, että kuvassa nuo värit näyttävät vähän kummallisilta näissä vihreissä versioissa, ihan kuin olisivat homeessa. Ovat luonnossa komeampia.
Saniainenkin valmistui kerhossa. Se on tehty valmiista saniaisoksasta.
Tämä seuraava on olevinaan jonkin sortin krysanteemi. Kukat on tehty silkkipaperista.
Lopuksi vielä yhteiskuva kaikista kasveista. Nukkisäiti on kyllä paljon parempi viherpeukalo kuin minä, noista vain anopinhammas menestyy meillä.
28.06.2008 - 21:48
Blogissa on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaassa, samoin mineilyrintamalla. Pojan rippijuhlien järjestäminen, uuden talon sisustussuunnittelu ja nyt loman jälkeinen töihin lähteminen ovat vieneet ajan ja tarmon kokonaan, harrastamiselle ei ole enää riittänyt paukkuja. Mielessä mineily on toki koko ajan, mutta näkyvää jälkeä ei tunnu syntyvän. Kesäkuun nukkekotikerhoon sentään osallistuin, jotta ote ei aivan herpaantuisi. Aiheena oli kukat: kesäkukat, viherkasvit tai mitä kuka sitten keksikään. Suurin osa teki kesäisiä kukka-asetelmia tai yksittäisiä kukkia, vain minä väänsin muutaman viherkasvin. Tässä kuva aikaansaannoksistamme. En kyllä ollenkaan tiedä kuka teki mitäkin, näpertäminen kun on niin keskittymistä vaativaa puuhaa.
Itse tein maalarinteippitekniikalla pari anopinkieltä ja valmiista saniaisoksasta (Kiitos Vivianlinnan Vuokko) minisaniaisen. Onneksi olin varautunut tekemään juuri näitä, sillä vasta kerhossa huomasin unohtaneeni silmälasit kotiin. Minkään pikkutarkkutta vaativien mini-minikukkien näpertäminen ei olisi onnistunut millään, sillä ikänäkö vaivaa enemmän kuin laki sallii. Kumma juttu, nuorta ihmistä... Ruukkuja minulla ei ollut mukana, joten istuttaminen jäi nukkisrouvan huoleksi. Ehkä samalla saan hortensioista vähän paremman kuvan, pimeästä kuvasta kun eivät yksityiskohdat oikein erotu. Tai sitten tekeleet vain yksinkertaisesti näyttävät paremmilta ilman laseja.
31.05.2008 - 10:09
Näiden ruusujen myötä nukkekodin väki haluaa toivottaa kaikille valmistuneille ja koulunsa päättäneille PALJON ONNEA JA IHANAA KESÄN ALKUA!
Ruusut on tehty nukkekotikerhossa jo huhtikuun lopulla "rei'ittimen reikä"-tekniikalla, materiaaleina rautalanka varsina ja värillinen kopiopaperi lehtinä ja terälehtinä. Kadotetun kuvankäsittelyohjelman seurauksena kukat ovat esittelyssä vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...
22.04.2008 - 23:05
Kun kerran tämä (nukke)kodittomuus tuntuu jatkuvan hamaan tulevaisuuteen, niin teinpä sitten tällaisen "sovituskopin", johon voin tekeleitäni mallailla. Olin jo kertaalleen tehnyt sellaisen pahvista, mutta tapetoinnin jälkeen pahvihuone kieroili siihen malliin, ettei sitä voinut käyttää. No, tämä vaneriversio kieroili jo ennen tapetointia, eli tee sitten niin tai näin niin aina menee kieroon Kulissihuone ei ole vielä lähellekään valmis, mutta en malttanut olla laittamatta siitä jo muutamia kuvia. Tässä koko hoito vielä osina. Materiaali on siis 6,5 mm vaneria, josta olin ajatellut tehdä myös ison nukkiksen. Sahaamisen jälkeen osat kuitenkin vääntyivät mikä minkäkinlaiselle vänkyrälle, joten luultavasti päädyn materiaalivalinnassa muuhun vaihtoehtoon.
Kulissihuoneeseen tulee myös ovi sekä ikkuna tuomaan aitoa tunnelmaa. Lisäksi teen huoneeseen ylimääräisen, siirrettävän väliseinän, jonka avulla voin mallailla myös vähän pienempiä tiloja, esim. kylppäriä tms.
Huone tapetoituna. Lattiakin on jo asennettu: tähän karvalakkimalliin liimasin ihan vaan tuollaisen kontaktimuovin puulattian virkaa toimittamaan. Oikeaan nukketaloon tulee sitten kunnolliset lautalattiat. Huoneeseen tulee myös katto, vaikka se vaikeuttaa kuvaamista pimentämällä tilan. Sen avulla saan toivottavasti liiat kieroilut kuriin ja antaahan se myös mittakaavaa kalusteille.
Nukkiksen äiti tuli vähän mallailemaan keittiötään, joka sekin on vielä hieman vaiheessa. Kaapit on kyllä muuten jo valmiit, mutta ovet on yhä kiinnittämättä. Jotenkin iski rimakauhu tuon saranoinnin kanssa. Yleensä siinä vaiheessa viimeistään jotain menee mönkään. (Vitsi tuo mutsi on kyllä järkyn näköinen tuossa naamiaiskoltussaan ja liimatukassaan! Milloinkahan oikein saisin itseäni niskasta kiinni ja jaksaisin hieman tuunata raukkaparkaa?)
09.04.2008 - 19:10
Sain tällaisen mukavan yllätyksen Epeltä ja Taijulta. Kiitos paljon, tunnustus tuntuu aina ihanalta!
Sääntöjen mukaan tämä täytyisi jakaa eteenpäin viidelle bloginpitäjälle, mutta valinta on mahdoton, sillä upeita blogeja on pilvin pimein. Niinpä annankin tämän kaikille teille, joiden sivuilla norkoilen päivittäin.
|
Sivut
Näillä sivuilla vierailen
NUKKEKOTIAIHEISET: Lissun väkerrykset ja piperrykset
MYÖS NÄMÄ OVAT IHAN MUST: Ruokaohjeita ja herkkuja á la Marie
Nukkekotiaiheisia linkkiluetteloita
kalenteri
|
||