Kun kerran tämä (nukke)kodittomuus tuntuu jatkuvan hamaan tulevaisuuteen, niin teinpä sitten tällaisen "sovituskopin", johon voin tekeleitäni mallailla. Olin jo kertaalleen tehnyt sellaisen pahvista, mutta tapetoinnin jälkeen pahvihuone kieroili siihen malliin, ettei sitä voinut käyttää. No, tämä vaneriversio kieroili jo ennen tapetointia, eli tee sitten niin tai näin niin aina menee kieroon 886220.jpg. Se hyöty tästäkin harjoitelmasta oli, että tiedän tulevaisuudessa välttää vaneria oikean nukkiksen materiaalina.

Kulissihuone ei ole vielä lähellekään valmis, mutta en malttanut olla laittamatta siitä jo muutamia kuvia. Tässä koko hoito vielä osina. Materiaali on siis 6,5 mm vaneria, josta olin ajatellut tehdä myös ison nukkiksen. Sahaamisen jälkeen osat kuitenkin vääntyivät mikä minkäkinlaiselle vänkyrälle, joten luultavasti päädyn materiaalivalinnassa muuhun vaihtoehtoon.

1490490.jpg

Kulissihuoneeseen tulee myös ovi sekä ikkuna tuomaan aitoa tunnelmaa. Lisäksi teen huoneeseen ylimääräisen, siirrettävän väliseinän, jonka avulla voin mallailla myös vähän pienempiä tiloja, esim. kylppäriä tms.

1490493.jpg

Huone tapetoituna. Lattiakin on jo asennettu: tähän karvalakkimalliin liimasin ihan vaan tuollaisen kontaktimuovin puulattian virkaa toimittamaan. Oikeaan nukketaloon tulee sitten kunnolliset lautalattiat. Huoneeseen tulee myös katto, vaikka se vaikeuttaa kuvaamista pimentämällä tilan. Sen avulla saan toivottavasti liiat kieroilut kuriin ja antaahan se myös mittakaavaa kalusteille.

1490497.jpg

Nukkiksen äiti tuli vähän mallailemaan keittiötään, joka sekin on vielä hieman vaiheessa. Kaapit on kyllä muuten jo valmiit, mutta ovet on yhä kiinnittämättä. Jotenkin iski rimakauhu tuon saranoinnin kanssa. Yleensä siinä vaiheessa viimeistään jotain menee mönkään.

(Vitsi tuo mutsi on kyllä järkyn näköinen tuossa naamiaiskoltussaan ja liimatukassaan! Milloinkahan oikein saisin itseäni niskasta kiinni ja jaksaisin hieman tuunata raukkaparkaa?)

1490502.jpg